Hei me keskustellaan!

No huh huh. Ajattelin, etten koske karppauskeskusteluun pitkällä tikullakaan, mutta tämän päivän Hesarin pääkirjoituksesta virinnyt keskustelu ja kommentit saivat päässäni aikaan aivomyrskyn vailla vertaa. En edelleenkään ota kantaa karppauksen puolesta tai vastaan: lähinnä ihmettelen tätä aggressiivisuuden määrää, mitä periaatteessa niinkin yksinkertainen asia kuin syöminen ihmisten keskusteluissa saa aikaan.

Ihan aluksi: en ole koskaan eläissäni tietoisesti seurannut tiettyä ruokavaliota tai dieettiä. Löytyisihän syömälleni ruokavaliolle varmasti nimikin, mutta haluan pitää ruoan ruokana, enkä jonain Fennojuures-Balticpesce-lakto-ovo-wannabe-kyyttöilijä-hässäkkänä, mitä ruokani ehkä eniten muistuttaa. Termeillä brändätään omaa olemista hienosti, enkä koe sitä tarpeellisena.

Toiseksi: jos joku saa tietystä ruokavaliosta hyvän olon, mikäpä minä olen siihen puuttumaan? Jos paino laskee, hyvä niin (jos siihen on pyrkinyt)! Mutta tätä mentaliteettia en ymmärrä, mistä Fogelholm kertoo. Miksi ruokakeskustelu on yksisuuntainen tie - natsikortit esiin, jos toisen asiantuntijuus tai mielipide ei miellytä!??  Niin monta kertaa kahvipöytäkeskustelu kääntyy juuri tähän, poteroihin ja mielipiteiden asemasotaan. Fundamentalismia ei muuta mitkään syyt - eikä toisen päätä käännetä, jos oma uskonto/poliittinen kanta/ruokavalio on ainut oikea, oli se sitten mikä tahansa.

Aivomyrskyni lopputulos: Vastuunotto omasta  itsestä on jees, muiden parjaaminen sen kustannuksella not. Peace, man.

Kun ruoka pelottaa

"Pelkäätkö e-koodeja?" kysellään lisäaineita käsittelevässä Tiede-lehden artikkelissa. Artikkelissa mm. ravitsemusterapeutti Patrik Borg ja elintarvikekehityksen professori Anu Hopia kertovat omat näkemyksensä aiheesta. Sosiaalisessa mediassa muutama on ehtinyt älähtää. Väärässä kuulemma ovat, veäräpeät.

Mitä he - "auktoriteetit" - sitten oikein sanovat:

Borg: " Nykyisillä käyttömäärillä lisäaineet ovat marginaalinen asia verrattuna siihen, miten huolehditaan kasvisten syömisestä, kunnollisten aterioiden syömisestä, ateriarytmistä, juomien laadusta ja kala-kasvisöljyjen saannista, ravitsemusterapeutti Patrik Borg rauhoittelee."

Hopia: "Oletetaan automaattisesti, että mitä pidempi lisäainelista, sitä huonompaa ruokaa. Miten niin? Huono ruoka syntyy huonoista raaka-aineista ja valmistustavoista.
– Lisäaineettomuudesta ei välttämättä seuraa, että elintarvike olisi laadukas, eikä lisäaineiden käyttö väistämättä pilaa hyviä raaka-aineita, Hopia sanoo. Luonnonmukaisuus ei myöskään suoraan takaa ruoan terveellisyyttä tai turvallisuutta – sisältäähän moni luonnontuote allergeeneja tai myrkkysienten tavoin väkeviä myrkkyjä." 

Erityisesti Borgin kommentti kokonaiskuvasta lämmittää mieltäni.

Sosiaalisessa mediassa jokainen pystyy tekemään itsestään Oman Elämänsä Ravitsemusterapeutin. Onko kysymys paljon puhutusta suomalaisten vanhastaan periytyvästä herravihasta vai mistä, kun pelkästään tittelit "ravitsemusterapeutti" tai "professori" tuntuvat saavan aikaan valtaisan vastalausemyrskyn esim. Facebookin kommenttiosastoilla? Tiedän, tiedän. "Emmehän voi sokeasti uskoa kaikkea mitä  elintarviketeollisuuden maksamilla tutkijoilla on sanottavanaan.." Mutta tuokin argumentti tuntuu olevan jo niin väsynyt ja kulunut. Kai "ne" _jotain_ tietää...?? ;) 

Uskon, että Anu Hopialla on vankka tietämys elintarvikkeiden kemiasta ja hänen molekyyligastronomia-blogikin on vallan oivallista seurattavaa. Ja Patrik Borgin kommentteja lukiessa hänellä tuntuu olevan todellisuus ja kokonaiskuva hallussa. Okei, vaikka kuinka kuulostaisin jeesustelijalta, niin tärkeintä ei kuitenkaan  ole uskoni vaan ne minun valintani.

Niin, pelkäänkö siis lisäaineita? Itse erilaisia tuotteita ostaessani katson mikä elintarvikkeen ravintoarvo/allergiavältettävyys/mielihyväarvo sillä on. Jos se läpäisee kaikki nuo kolme, tervetuloa ostoskoriin vain. Yleensä se on sitten kokonainen siika.. :D Laitan lähes kaiken ruoan alusta saakka itse, joten aika perusraaka-aineista tuo ostoskori sitten loppujen lopuksi karttuu ja koostuu. Paheet ovat asia erikseen, ne eivät läpäise luultavasti mitään testejä, mutta sekin on valintaa.

Artikkelin lopussa on muuten lista, missä on eniten ja vähiten lisäaineita. Se on minusta tosi hyvä lista. Tuskin kukaan elää makeisilla, pakatuilla ja koristelluilla leivoksilla ja limsalla päivittäin? Ja jos näin on, ei ole enää kyse lisäaineista vaan ihan muusta, paljon isommasta ongelmasta perusravinnon saannissa.

Slowbloggauksen satoa

Bloginpitäjä on aina ajan hermolla ja tapahtumista mielellään voisi postata reaaliaikaisesti itse paikan päältä?  Voisi joo.. Ihailen niitä, joilla oikeasti löytyy tähän aikaa - itse en läheskään aina  siihen  pysty.  Ajattelinpa siis lanseerata ihan laajempaankin käyttöön "slowbloggauksen" jalon taidon eli tässä vähän satoa siitä viikonlopusta, kun rautatientorilla Suomi kokoontui herkuttelemaan ja Ruukissa vietettiin Maan maut -ruokatapahtumaa. Loistavia tyyppejä ja hauskoja tuotteita koko Suomi täynnä. Eikä nämä asiat mihinkään katoa, viikossa tai kahdessa.

Elokuun viimeinen viikonloppu oli lähi- ja luomuruoan juhlaa: rautatientorilla esittäytyivät maakuntien maut. Tapahtumaan osallistui 56 000 kävijää ja määrä yllätti MTK:n mukaan kaikki. Suosituimmat tuotteet myytiin loppuun jo perjantaina. Itse etsin ystävälleni syntymäpäivälahjaa ja rautatientorilta lahjapussiin löytyivät mm. seuraavat energiaa ja (toivottavasti) iloa tuovat tuotteet:

• Kotilan tilalta löytyi herkullinen Tyrnimarja erikoishillo. Kotilan tila tulee Sotkamosta ja valmistaa myös muita hilloja.
  
• Pyhän Olavin Ruusujuuritee tulee Savonlinnasta nimensä mukaan ja sisältää ruusunjuurta, vadelmanlehtiä, maitohorsmankukkaa, maitohorsmanlehtiä ja koivunlehtiä. Valmistaja: Savonlinnan yrttipaja.

• Lähellä Sotkamoa, Kainuun sydämessä Kuhmossa valmistetaan myös Kaesan Kotileipomon Puolukkatikut. Tikkuvalikoimasta löytyy myös mustikka-, pettu- ja ruistikut.

Yritysten lisäksi erilaista tarjontaa oli myös yhdistyksillä, joista erityisesti mainittakoon iki-ihanat Martat: sieninäyttelyssä ja -infopisteessä riitti kuhinaa. Sieniä olivat Martoista esittelemässä mm. toiminnanjohtaja Anne Lempinen (kuvassa oikealla) sekä Kaisa Härmälä. 

Tungosta oli myös Ruokatieto ry:n osastolla, jossa muun informaation lisäksi oli mahdollisuus osallistua makuraatiin ja tutustua käytännönläheisesti perusmakuihin. Oppaina toimivat Minttu (vasemmalla) ja Silja. Terveisiä! :) Jos joku ei vielä Ruokatiedon sivuihin ole tutustunut, kannattaa se tehdä: pelkästään  Keittokirja on tutustumisen arvoinen.

Minttu ja Silja Ruokatiedon makulähettiläinä.

Saman viikon lauantaina matka kohdistui Fiskarsiin. Ruukin alueella oli ko. viikonloppuna Maan maut -ruokatapahtuma, joka osaltani jäi suhteellisen vähäiseksi myöhäisen tulon vuoksi. Mutta ehdin tutustua kesällä avattuun aivan ihanaan luomu- ja lähiruokakauppaan nimeltään

Ruukin pottu & sipuli on luomu- ja lähiruokaan keskittynyt kauppa keskellä Fiskarsia. Kauppa toimii osuuskuntaperiaatteella ja toivoo tietysti toiminnan ja myynnin jatkuvan mahdollisimman aktiivisena hektisen kesä- ja sadonkorjuukauden jälkeenkin.  Toiminnan tavoitteena on paikallistalouden kestävä kehitys. 1.10-2.10.2011 Slow Food Västnyland järjestää Slow Food lähiruokamarkkinat Fiskarsissa, jolloin on oiva tilaisuus tutustua myös Pottuun & Sipuliin lähituottajien tarjonnan ohella.  Minä ainakin yritän olla paikalla, Fiskars on jo itsessään upea tutustumiskohde.

Viime helmikuussa ihastelin Ruoka-Suomessa meneillään olevaa pöhinää ja tahti tuntuu vain lisääntyvän: luomu ja lähiruokahypetys on valtavaa tällä hetkellä. Paljon siinä on hyvää ja pientuottajille tämä on erityisen hyvä asia: tuotteet saavat kasvot, ja olipa joku leipomo tehnyt leipureistaan "rokkenrolltähtiä" leipäpusseihin. Niin, onhan Mötörheadillakin oma viini niin mikäs siinä.

Mutta.. Niin, pitääkö aina kaikista hyvistä asioista löytää jotain negatiivista, saattanet kysyä? ["Miksi pahoja asioita tapahtuu hyville luomuruoille?" ;)] Heti kun jostain asiasta tulee valtava muoti-ilmiö ja sekä tuottajat että kauppa ratsastavat siinä hypetyksen aallonharjalla, riskinä voi olla ihan kelpo pientuottajan hukkuminen virran mukana. Ketkä pientuottajat lopulta tulevat säilyttämään asemansa lähiruokatuottajana? Nekö, jotka pääsevät (isoissa kaupungeissa) stokkan valikoimaan vai kenties ne, jotka osaavat brändätä tuotteensa..vaikkapa rokkenrolliksi? Toivotaan, etteivät oikeasti hyvät lähituotteet häviä hypeveden mukana. Lähiruokaa isolla mittakaavalla, kuten paikallisiin kouluihin/päiväkoteihin/keskuskeittiöihin suoraan tuottajalta - siinä olisi vaihteeksi mukava uutinen luettavaksi, kilpailutuksen sijaan.

Niin, ja käykää siellä Fiskarsissa. Siellä on kaunista.

Fiskarsin jokimaisemaa.

Terveisiä Jäämereltä!

Tervehdys! Kesän tavoitteena oli uida Jäämeressä.  Eihän siinä sitten: auto täyteen lämmintä vaatetta, makuupusseja, kumisaappaita ja muuta rompetta ja keula kohti pohjoista, hieman kiertäen tosin. Savonlinna (saimaannorppa bongattu!), Koitere (hyttysinvaasio!), Kuusamo/Ruka (Kiutaköngäs!), Ivalo (12 astetta ja totuus alkaa valjeta!) ja Utsjoki (tunturipurokylpy!).  Näin ensi alkuun. Matka jatkui Norjan puolelle pitkin Varanginvuonon pohjoisen puoleista maisemareittiä, kohti Vardøn saarikaupunkia ja päätyi Hamningbergin hylättyyn kalastajakylään, mihin myös tie päättyi. Nyt minulla on aavistus miltä maailman laita saattaa näyttää.

Kesäpaikka Barentsinmeren rannalla.

Uintitavoite saavutettiin lopulta heinäkuun lopussa kuusiasteisessa Barentsinmeressä, Koillis-Norjassa.  Onneksi ilmaa lämmitti rapiat 9 astetta, pohjoistuulen viimeistellessä raikkauden tunteen. Jäätävää ja suolaista! Matkamme kohokohtia oli vierailu Norjan itäisimmällä pisteellä, suojellulla Hornøyan arktisella lintusaarella.  Kylläpä harmitti, että lintutietämykseni on onneton - tämä saari on ornitologien El Bulli. Siellä asustaa noin 40000 lintuparia, joten haju ja meteli saarella oli sen mukainen. Laitan tähän kuvakoostetta  mieltäni lämmittäneistä asioista matkan varrelta - samalla tulee avattua kesän aikana laiminlyöty blogikin. Hyvää  loppukesää! :)

Kiutaköngäs, Oulangan kansallispuisto, Kuusamo.

 Meri- ja karimetsoja Hornøyan lintusaarella. Barentsinmeri, Norja.

Lunni moikkaa. Hornøyan lintusaari, Norja.

Matkassa aina mukana myös ReissuNallukat: vasemmalta Franz, keskellä Pikku-Nalle ja oikealla Hirvis. Ekkerøyn vanha kalastajakylä, vakituisia asukkaita 37. Mukava majoitus peruskorjatussa vanhassa kalamajassa. Kenties maailman paksuimmat (valmiiksi pedatut, mikä oli reissaajille mukavaa herkkua) peitot takasivat todella miellyttävät unet. Sateesta huolimatta, tai ehkä sen takia.

Ekkerøyssa oli myös museo, joka esitteli niin entistä kalastustoimintaa kuin vanhan kyläkaupan tarjontaakin. Kyläkauppamuseo toimii nykyään myös kahvilana, josta sai kahvin lisäksi tuoreita vohveleita. Vanhojen kauppahyllyjen maustetarjonta oli vähintäänkin "eksoottinen", eipä taitaisi mennä pippurin ja "karryn" mainoskuvat läpi tänä päivänä. Kahvilatytöt arvioivat tavaroiden olevan 1940-1950-luvulta.

Kyllä ennenkin saattoi kuluttajalla mennä sormi suuhun runsaan pesuainevalikoiman keskellä: ottaako Pluss käsinpesuun, Vim tehokkaaseen pesuun (huom! ei naarmuta, riper ikke!) vai kenties Mirakel, joka myöskin lupaa puhdistaa naarmuttamatta..?

Kukapa nyt leipoisi ilman vaniljasokeria ja manteliesanssia?

Puhumattakaan kaikista ihanista makuhyytelöistä? Taustalla olevat Nestlen lastenruoka- ja Viking-kuivamaitopurkit tuntuivat ruosteisesta olemuksestaan huolimatta kovin moderneilta..

Nå Men Hejssan! Gissa vem?

Laskuveden aikaan paljastuu uusi maailma. Pari tuntia myöhemmin uimme samalla rannalla nousuveden lyhennettyä kahlauksen määrää huomattavasti.

Hornøyan lintusaarella oli merkitty reittipolku saarella sijaitsevalle majakalle. Majakan välittömässä läheisyydessä voi myös yöpyä pihapiirissä olevassa vierasaitassa. Terveisiä muuten Antille ja Teemulle, jotka jäivät yöksi saarelle ottamaan luontokuvia ammattimaisella otteella. Kiitos myös saaritietämyksen jakamisesta ensikertalaisille. :) Mahtavia luontokuvia löytyy sekä Antilta että Teemulta linkkien takaa.

Jäyhät kalliot antavat upeat puitteet eri arktisten lajien pesimiselle. Kauppatorin lokit saisivat ottaa oppia näistä kavereista, jotka kaikessa rauhassa jatkoivat päivätouhujaan ihmeellisistä kaksijalkaisista välittämättä.

Tällaista tällä kertaa, ensi kerralla sitten jo ruokahöpinää. Ha' de'!

Pöhinää Ruoka-Suomessa

Viime yö meni Sami Garamin seurassa kokatessa. Ja ennen kuin kaivelet 7 päivää-lehden vihjenumeroa, voin heti aluksi kertoa, että kyse oli siis unesta. Siinä Garam paljastui tunnetuksi ruokabloggaajaksi ja itse  olin osallistujana painajaismaisessa Masterchef-kilpailussa. Garamin kolmesta eri blogipostauksesta tuli valmistaa kalaruoka, ja ohjeistus oli vähintäänkin sekava. En tietysti ilman silmälasejani nähnytkään mitään näyttöpäätteeltä, josta postauksia etsittiin.. (Kuka nyt nukkuisi lasit päässä?) Edellisen illan ruokayliannostus Masterchefiä, Topchef-uusintaa ja Astrids Kök-keittokirjan kalaohjeita yöpalaksi heitti minut lopulta tähän painajaismaiseen unikilpailuun, jossa kukaan osallistuja ei ymmärtänyt yhtään mitään, mistään.

Tuntuu, että maassa on meneillään valtavasti positiivista ruokapöhinää, eikä vain omissa unissani. Uudet ja vanhat kehitysprojektit ovat saaneet tuulta alleen, ruokakulttuurin professoria haetaan   ja kaiken kaikkiaan ilmassa tuntuu olevan muutoksen tuntua ja odotusta ruoan lisääntyneen arvostuksen jatkumisesta toivottuun suuntaan. On luultavasti kuitenkin niitä, joita lukuiset ruokaohjelmat ja -keskustelut jo ahdistavat. Oma kiinnostus saa helposti luulemaan, että kaikkia muitakin täytyy sama asia kiinnostaa. Pitää tämä yrittää pitää mielessä omankin vaahtoamisen ja paasaamisen aikana: kun vastapäinen silmäpari hakee ulko-ovea turhan kiinnostuneena, lienee aika puhua vaikkapa vauvoista ja koirista. Tai - the horror - urheilusta.. ;)

                         Oulangan kansallispuiston pieneltä karhunkierrokselta

Palatakseni Garamiin, pidän hänen ruokafilosofiastaan: "Ruuan pitää olla sellaista, että ihmiset ymmärtävät sitä. Jos annan liian hankalia vinkkejä, tulee heille ruuanlaittorimakauhu. Jos tarjoan liian outoja raaka-aineita, saavat he syömispelon. Haluan, että ruoka on lähellä syöjänsä sydäntä, että hän rakastaa sitä, että haluaa tehdä samanlaista itsekin."

Tähän loppuun laitan vielä todella helpon ja maukkaan kasvissosekeiton ohjeen, ennen kuin lähden loppuviikoksi Kuusamoon kuuntelemaan, mitä tuntureilla on kerrottavana. Varmaan sitä samaa viisautta, mitä Suomen luonto yleensäkin minulle jaksaa muistuttaa eli "Elä sie ihminen hötkyile".  Ja jos sitä porokeittoa siellä sitten, ni.

Perunainen kasvissosekeitto (3-4 hengelle)

2 porkkanaa palasina
1 lehtisellerin varsi paloiteltuna
1 pieni sipuli palasina
1-2 valkosipulia palasina
1 rkl öljyä
1 rkl voita
6-7 perunaa kuorittuina ja paloiteltuna
n. 1 litra vettä
5 maustepippuria
1 laakerinlehti
1 dl kermaa
nokare voita
1 tl suolaa
pinnalle cayennepippuria

Kuumenna öljy ja voi kattilassa kullanruskeaksi. Lisää kuoritut ja paloitellut porkkanat, lehtiselleri sekä sipulit kattilaan ja ruskista palasia keskiteholla parin minuutin ajan koko ajan sekoittaen. Lisää vesi, perunapalaset sekä maustepippurit, suola ja laakerinlehti. Kiehauta ja keitä n. 20 minuuttia. Poimi maustepippurit ja laakerinlehti pois. (Kannattaa siis laskea pippurit, ellet halua soseuttaa niitä joukkoon..) Kaada osa keiton kasvisliemestä toiseen astiaan.

Soseuta keittoa sauvasekoittimella, lisäten kasvislientä joukkoon haluamasi paksuuden mukaan. Lisää lopuksi kerma ja voi ja lämmitä uudelleen. Tarkista suolaisuus. Voit laittaa esim. hieman cayennepippuria keiton pinnalle ennen tarjoamista. Myös sipulirouhe tai krutongit käy vallan mainiosti, paistetusta pekonista tai sienistä puhumattakaan. (No nyt tuli nälkä!)



Itse pidän sileästä, paksusta sosekeitosta, kuten kuvasta näkyy. Yleensä myös pakastan ylijääneen kasvisliemen esim. kasvisruokien uusiokäyttöön. Tein eilen tätä keittoa vaihtaen osan perunoista n. 1/4 osaan kukkakaalia. Kuullotin myös kukkakaalit muiden kasvisten kanssa maun lisäämiseksi. Hyvää, halpaa ja helppoa, molemmilla tavoilla.

Terveisiä matkamessuilta!

Saatiin lahjaksi liput matkamessuille ja eikun sinne sitten. Siellä oli muutama muukin ja päätettiin katsastaa lähinnä kotimaan osaston Pohjois-Suomen tarjontaa, ensi syksyn mahdollista vaellusmatkaa varten.  Utsjoki-Kevo kiinnostaisi mutta on se kaukana - tästä perspektiivistä. Varoitus! Seuraavat kappaleet sisältävät tuotesijoittelua ja mainoksia.

                                            Hans Petter-juusto Kiuruvedeltä

Maamme on todella mielenkiintoisia matkakohteita täynnä. Maailman pohjoisin ja Suomen ensimmäinen Geopark löytyy Rokualta ja on siis osa Unescon suojeluksessa toimivaa maailmanlaajuista Geopark-verkostoa. Verkostossa on 77 geologialtaan ainutlaatuista matkailualuetta. Rokualta löytyy mm. Rokua health & spa, jossa esitteen mukaan kaikki ruoat on valmistettu puhtaista raaka-aineista, paikallisuutta kunnioittaen.

Matkamessuilla oli myös paikallistuottajia esittelemässä herkkujaan. Kiuruveden kareliatuotteet Oy:n maistiaisjuustot olivat sen verran hyviä, että pankkiautomaatille oli pakko mennä jonottamaan ja cashia hakemaan, kun korttia ei standilla voinut vinguttaa. Myyjä totesi takaisin tullessamme, että palaava asiakas palkitaan aina ja antoi himoitsemalleni täysrasvaiselle, 4 kk kypsytetylle Hans Petter-palalle oivan alennuksen kunnon messumyyjän tyyliin. Toinen ostamamme palanen oli Savujussia, myöskin täysrasvainen ja vähintään 2, 5 kk kypsytetty. Tilsit-tyyppinen Hans Petter oli kuulemma ollut Linnan juhlien jälkiruokajuustona 4 vuotta sitten ja päätynyt sinne makutestin perusteella. Hyvä Kiuruvesi! Olin ajatellut etsiä hyvän jälkiruokakastikkeen ohjeen Hansin seuraksi mutta kuin huomaamatta söin lähes puolet juustosta ruisleivän ja mietojen pepperonien kanssa yhden ainoan illan kuluessa. Herrrkkua. Ja ähkyistä.

Alkuperäisenä tavoitteena oli kylmänviileästi ohittaa kaikki houkutukset. Väärin meni, ainakin siinä vaiheessa kun ohitin Marttiinin uskomattomat veitsitarjoukset. Lopputuloksena poistuin, en vain yhden, vaan kolmen fileerausveitsen, timanttiteroittimen ja puukon kanssa hämmentyneenä mutta onnellisena. Veitset ovat heikko kohtani, kyllähän se oli tiedossa. Ja nyt: omalla nimellä kaiverrettuna. Onnenkyynel. ;)

Kaverit olivat bonganneet messuilta myös karhumetukkaa. Argh. *Iso Kade* Oli kuulemma aika autenttisen makuista, jos lihansyöjiltä kysytään. Paikallisruokien mukana olo messuilla tuo paikkakuntien matkailutarjontaankin ihan uutta ulottuvuutta ja näkyvyyttä. 

Rasvaista sotaa

Rasvasota tuntuu leviävän kulovalkean lailla maahamme. Tyydyttymätöntä, tyydyttynyttä, vähärasvaista, vähäkalorista, vähähiilihydraattista. MOT -ohjelma maanantaina 13.9. laittoi myös kauhansa rasvaiseen soppaan, jossa puitiin mm. sitä, onko Suomen THL:n ravitsemussuositukset sittenkin olleet väärässä, all along. Tämän ohjelman voi nähdä YLE Areenassa vielä kuuden päivän ajan. MTV 3 uutisoi myös samasta aiheesta: "Ravintosuosituksiin tulossa korjausliike: eläinrasvoja moitittu liikaa." Hmm. Tämähän suorastaan vaatii kommentointia! Annetaan luonnon kuitenkin laskea verenpainetta hieman ennen sitä: Hiidenportin kansallispuiston rotkolaaksomaisemaa.

Mikä tässä keskustelussa minua eniten häiritsee, on sama, mikä niin monessa vastakkainasettelussa aina on olemassa eli ei nähdä metsää puilta. Missä on kokonaisuus? En ole koskaan ollut minkään erityisen ismin kannattaja, oli kyse sitten uskonnosta tai vaikkapa ravinnosta. Tietoa tulee koko ajan lisää ja jonkinlaisen lähdekritiikin ylläpitäminen tuntuu olevan enemmän kuin vaikeaa, etenkin, jos saatu tieto on hyvin poliittisesti tai ajatusmaailmallisesti värittynyttä. 

Yksinkertaisten johtopäätösten tekeminen on aina helppoa, vaikeampaa taas myöntää, että kenties uskomani asiat eivät ehkä ihan täysin pitäneetkään paikkaansa. MTV 3 on nostanut  tämän lauseen lyhyeen uutiseensa: "Meidän tapa, joka on nostanut eläinrasvat ainoaksi pahaksi pojaksi, ei ole ollut oikea, Fogelholm myöntää. Mutta mikään tutkimus ei ole kyllä osoittanut, että eläinrasvat olisivat terveellisiä, Fogelholm lisää." Ja jatkaa: "Jos meidän ruokavaliossamme pitäisi muuttaa jotakin, niin meidän pitäisi saada alemmaksi huonojen hiilihydraattien määrää. Se on suomalaisen ruokavalion vielä eläinrasvojakin suurempi ongelma, Fogelholm arvioi." Tätä lausetta tultaneen siteraamaan vielä lukuisia kertoja. Minusta tässä lyhyessä artikkelissa tulee hyvin esille se, kuinka vaikeata on saada tutkimustietoa kaikki tekijät huomioon ottavasti.

Minun verenpainettani taas nosti tämä kuva, myös Hiidenportista. Liekö karhun tai ahman kynsiä kutittanut? 

Pähkäilin siis tätä rasvakeskustelua ja tulin siihen samaan tulokseen mihin aikaisemminkin: kohtuus kaikessa. Rasvakeskustelussa (jos sitä nyt haluaa siis käydä) voitaisiin puhua myös kokonaisrasvan saannin määrästä, liikunnan vaikutuksesta insuliinin tuotantoon ja elintapojen sekä kohtuuden merkityksestä kokonaishyvinvointiin. Pelkkä stressikin muuttaa ihmisen hormonitasapainoa.

En siis kuulu niihin, jotka uskovat, että Heikkilää seuraten ja voita ja silavaa palvoen löytyy oikotie onneen, tai siihen, että pelkällä kasvisravinnolla ja happo-emäs tasapainolla elimistöni olisi maksimaalisessa hyvinvoinnin tilassa. Voihan se näin ollakin. Kauhean paljon vaikeampaa on olla tämmönen - tavallinen. Päätin pohdiskeluni lopuksi uskoa siis johonkin, minäkin. Päätinkin lähteä dosentti, LKT, Heikki S. Vuorisen linjalle. Minulla oli nimittäin ilo viime vuonna kuunnella hänen luentoaan ihmisen ruokavalion historiasta, ja kysyessäni hänen mahdollista mieliruokavaliota, hän totesi hunajalla olevan todettu sellaisia ominaisuuksia, jotka vaikuttivat hänestä hyviltä. Eli uskon parsakaalin, tomaatin ja mustikan lisäksi jatkossa myös hunajaan! Eläköön makea elämä!

Ruokaa vai eineksiä?

Jos eläisimme ideaaliyhteiskunnassa, meillä jokaisella olisi 1) vähintään keittiömestarin koulutus, 2) rajattomasti aikaa laittaa ruokaa, 3) oma pieni puutarhapalsta, josta hakea kasviksia ja yrttejä joka lähtööön ja 4) naapurissa luomulähitila, joka täyttäisi muut raaka-ainetarpeemme. Citymarkettien muovitetut lihapaketit olisi sakon uhalla kielletty ja einesten salakauppa kannattavaa bisnestä. Mutta. Sattumalta taitaa olla kuitenkin niin, että välillä ruokaa tulee tehtyä jotenkuten; milloin kiireen, milloin minkäkin omituisen mättöhimon takia. Eikä se aina täytä niitä ns. kunnollisia ravitsemuksellisiakaan tarpeita. On liikaa suolaa, liikaa rasvaa, liikaa.. no kaikkea.

Mistäkö moinen purkaus? Jotenkin keittiömestari Henri Alénin yleisönosastokirjoitus Hesarissa (29.1) varsinaisen "ruoan" ja "einesten" luokkajaosta (eineksiä ei saisi kutsua ruoaksi) sai minussa aikaan ihmeellisen reaktion. Kyllä, olen samaa mieltä, ettei lisäaineita täynnä olevat einekset ole välttämättä tarpeeksi laadukasta ravintoa mutta että ihanko ettei ruokaa? Que?! Yöpöydälläni on Alénin Sydän lautasella- keittokirja, joten ihan vieras hänen ajattelutapansa ei minulle ole. Siellä on ihania reseptejä  ja olen samaa mieltä, että jokaisen tulisi saada mahdollisuus nauttia hyvistä raaka-aineista laitetusta ruoasta. Mutta on vain se yksi asia - se, mitä kutsutaan todellisuudeksi. Minusta ihmisiä syyllistetään muutenkin liikaa ruokiin liittyvissä asioissa. Ruoka on myös aika henkilökohtainen juttu - itse asiassa yksi niistä harvoista asioista, joihin voimme jota kuinkin vielä itse vaikuttaa. Kuten kaikki tiedämme, ruoka kun saa muitakin arvoja - oli se sitten kehon hallinnan keino tai ideologinen symboli, ihan tuon perusaineenvaihdunnan ylläpitämisen lisäksi..

Ei, en ole einesten ystävä, minäkään. Mutta välillä tulee satunnainen valmislaatikko tai puolivalmiste kauppakoriin mukaan siitä huolimatta. Minusta hyvän ja laadukkaan ruoan puolesta tulee puhua, mutta paluuta siihen, että kaikki valmistaisivat ruoat alusta saakka kotona, ei tule luultavasti ikinä olemaan. Toivottavasti kenenkään vanhemman ei kuitenkaan tarvitsisi kuulla lapsiltaan pitkän työpäivän jälkeen: "Voi äiti/isi, miksei meillä koskaan ole ruokaa, aina vain eineksiä!"

Jos jotakin kiinnostaa tulevaisuuden ruokailun visiot, tässä mielenkiintoinen raportti: Syödään leväpullia pimeässä.

Tv-ruokaohjelmakriitikko. Osa II. Ruokamatka Turkkiin.

Ah. En voi muuta sanoa tälle BBC:n tuottamalle ohjelmalle Ruokamatka Välimerellä, jonka (ikävä kyllä) viimeinen osa näytettiin YLE Teemalta viime lauantaina. Pääsin brittiläisen Rick Steinin Mediterranean escapes -sarjan mukaan vasta viime metreillä, eli Turkissa, joten missasin myös samassa jaksossa näytetyn Marokon matkan. Mutta miten ihana ohjelma! Tyyppi on täysin tohkeissaan ja innoissaan kaikesta näkemästään, spontaani ja huumorintajuinen. Kesken juonnon hän hätistelee kadulla huutelevia lapsia kauemmaksi ja basaarissa maistettu vähän chilisempi paprikatahna saa miehen lähes kyyneliin, mikä taas saa basaarinpitäjät nauramaan. Teeskentelemätöntä ja aidontuntuista reportaasia.

Turkin ruokakulttuuri on mielenkiintoinen sulatusuuni idän Keski-Aasialaisia ja läntisiä välimerellisiä ruokavaikutteita. Matkan edetessä siirrytäänkin koko ajan idemmäksi, missä ruokakin kuulemma on maan parasta. Turkin ruokamekaksi mainitaan kaksi kaupunkia; Välimerellä sijaitseva Mersin ja Gaziantep Syyrian rajalla idässä. Gaziantepissä valmistetaan Steinin mukaan myös Turkin parhaat varraskebabit. Samaisessa kaupungissa tutustutaan myös baklavan tekoon: valtavassa salissa miehet valmistavat ohuen ohutta filotaikinaa jauhot pöllyten ja taikina sekoitetaan yhteen maidon, mannan ja pistaasimurskan kanssa, hunajaisen kuuman sokeriliemen peittäessä koko komeuden. Isossa pyöreässä vuoassa paistettu kakku sitten leikataan pieniksi leivonnaisiksi. Drool.

Steinin toteamus "ruoanlaitossa kaikkeen on syy" on yksinkertaisuudessaan nerokas. Esim. varraskebabit olivat alunperin paimentolaisruokaa, joka polttopuiden vähyyden takia täytyi valmistaa nopeasti pieninä vartaina grillaamalla. Todella herkulliselta näytti myös Tarsuksen kaupungissa valmistettu tahinihummus, joka valmistettiin alusta saakka katukahvilassa odottavalle asiakkaalle. Kikherneet survottiin ja sekaan heitettiin tahinia eli seesaminsiementahnaa. Massaan lisättiin sitruunanmehua ja kiehuvaa vettä sekä öljyssä kiehautettua paprikaa ja murskattua valkosipulia, jotka kaadettiin hummuksen päälle. Tämän päälle lisättiin korianteria, hapanta maustetta nimeltä sumakki sekä juustokuminaa ja koristeeksi kokonaisia keitettyjä kikherneitä. Stein kuvaakin tätä hummusta Pulp Fictionin sanoin: Royale Hummus.

Kotiin päästyään Stein valmisti keittiössään turkkilaista mausteista pitaleipää nimeltä lahmacun. Leivotun ohuen taikinan päälle laitetaan vihannes-lammasjauhelihasekoitusta ja paistetaan kuumassa uunissa. Leipä syödään taitettuna ja uskonpa, että Gastromaniatkin tulee kokeilemaan tuota herkkua. Tässä sen englanninkielinen teko-ohje.

Mahtavaa, että ruoka-ohjelmiin panostetaan tämän ohjelman tavoin. Turkkilainen ruokakulttuurikatsaus oli mielestäni tarpeeksi kattava ja turkkilaisen elämän maku näkyi myös kuvauksessa. Paikallinen tulkki kehottikin kaikkia etsimään "oikeita ihmisiä ja ruokapaikkoja", koska niistä löytyisi se paras turkkilainen ruoka turistirysiä välttäen. "Ruoka on avain uusiin maailmoihin" toteaa Stein lopuksi, enkä voisi olla enemmän samaa mieltä.
 

Vatsatautinen tv-ruokaohjelmakriitikko. Osa I.

Ruoka ei maistunut ja olo oli yleisesti kuvottava. Blergh. Jonkin sortin vatsapöpö vaivasi ja pakon sanelemana päätin heittäytyä sohvaperunaksi ja tuijottaa kalpean zombiemaisesti alkuillan ohjelmatarjontaa. Tv ei ole paras kaverini ja ne ainoat sarjatkin mitä jaksan läpi kahlata koostuu lähinnä Simpsoneista ja South Parkista, etenkin, kun Hung kruunattiin Top Chefiksi tämän kevään kaudella. Siinäpä vasta sarja johon jäin pahasti koukkuun, ja ruokaohjelmia tuleekin seurattua aina silloin tällöin. Ja mikäs sen parempaa viihdettä vatsatautiselle olisi kuin katsoa kun muut syövät ruokaa kun itse ei siihen pysty, eli tässäpä kahden kokkisarjan antia näin kotikriitikon silmin.

Boys Weekend eli idioottimaista naureskelua ei-millekään. Kanava: JIM.
1. ohjelma eli tarina siitä kuinka hauskaa kaveriporukalla - varsinkin jos kaikki ovat lahjakkaita kokkeja - saattaa olla! Tämä australialainen sarja Boys weekend (Kokkien viikonloppu) esittelee neljän eri kokin yhteisiä tempauksia pitkin Australiaa. Tapaamme australialaisen pitkälettisen Adrianin, yli-innostuneen ja yli-egoisen espanjalaisen Miguelin, verrri rrraanskalaisen Manun sekä tykkään-ruoasta-ja-annan-sen-näkyä-vyötärölläni Garyn briteistä. Ohjelmaideahan on sinänsä loistavan viihdyttävä ad/hd-läisellä tavalla - mahtavia Australian maisemia, nopeita leikkauksia ja pikaisia ruokaohjeita, jotka tottuneilta kokeilta sujuvat kuin vettä vaan. Kohderyhmäksi arvioisin 25-35-vuotiaat miehet, joita rento ruoanlaitto kiinnostaa.

Ruoanlaiton lomassa pitää välillä pelata rannalla jalkapalloa tai pitää maiden välistä munkkikisailua eli Banana-Rum-Beignet/Churro-with chocolate sauce-maaottelua Manun ja Miguelin välillä. Ja koska niin leikkisiä ollaan, koko maaotteluhan loppuu siihen, että pojat sotkevat toistensa naamoihin suklaakastiketta homoeroottisen viihdyttävästi. Errr.

Onneksi Adrian ja Gary sentään pysyvät miehisillä peruslinjoilla, joten köyhiin ritareihin löytyy reilu liraus rommia ja grillattua pekonia kyytipojaksi. Ohjelmakonseptiin kuuluu myös se, että kokit valmistavat ruokaa vierailemiensa ravintoloiden keittiöissä. Gary valmistikin gorgonzola-hirvenmakkarapizzaa puu-uunissa paikallisessa pizzapaikassa ja sai myös vatsatautiselle veden kielelle. Iltapalaksi laitettiin valkosipuli- ja voitäytteiset sienet uuniin ja haudutettiin ne juuri sopiviksi grillileipien päälle. Toimii! Ruoka on konstailematonta, ja näkemässäni jaksossa ainakin näennäisen helppoa valmistettavaa. Kaikkia ruokaohjeita ei ohjelman esittelysivuilta löydy - ehkä tarkoituksena onkin tarjota pelkkää lifestyle-tvtä, jossa yhdessäolo ja aivoton keskinäinen naureskelu sekä jokin mukava toiminta (ruoanlaitto/nikkarointi/puutarhanhoito) kätevällä tavalla yhdistetään. Katsoisinko vielä toisenkin jakson? Hyvien ruokaideoiden takia kyllä, viihtymisen vuoksi en. Liikaa sälää ja huutoa.

Anna - "kanapeet syödään yhdellä haukkauksella" - Olson. Kanava: Liv.
2. ohjelma: Fresh with Anna Olson eli Annan mehukas keittiö. Aina silloin tällöin eksyn Liv-kanavalle ihmettelemään enkö todellakaan löydä sieltä mitään itselleni sopivaa. Ei, en ole menossa yammy-mammy-rasvaimuun tai remontoimassa eteistäni uusin pikantein värein. Annan keittiö on ehkä näistä, useimmiten kanadalaista tuotantoa olevista ohjelmista, eniten siedettävä ja katsottava. Ja jos lempisarjoihini kuuluu South Park, lienee helppo ymmärtää miksi Liv-lifestylekanavan tarjonta ei minua välttämättä saa vakuuttuneeksi.

Rempseän poikien viikonlopun jälkeen vaihdettiin kokonaan tyyliä. Anna Olson on kanadalainen lähiruoan puolestapuhuja ja jokaisessa ohjelmassa laitetaan kolme ruokalajia. Ainakin yhden pääruoka-aineen Anna hakee lähistöltä olevalta tilalta. Hyvä ajatus aktivoitua lähiruoan puolesta. Tällä kertaa juhlistetaan uuden liikkeen avajaisia ja laitetaan erilaisia alkupaloja tarjolle.

Annan mehukas keittiö tarjoaa erittäin perinteiseen tyyliin ruoanlaittoa kotikeittiössä. Äärettömän rasittavan taustamusiikin siivittämänä ruokalaji toisensa jälkeen valmistetaan ja esitellään erittäin perinpohjaisesti, kuitenkin tarpeeksi nopeasti leikattuna, jottei katsoja pääse vaihtamaan kanavaa. Annan keittiössä "valkuainen vatkataan vatkaimella" (kamera näyttää vatkainta vatkaamassa valkuaista kulhossa), mutta! "kerman kuitenkin vatkaan käsin" (kamera näyttää kuinka Anna vatkaa kermaa käsin). Siis haloo! Huomasin yhtäkkiä kaipaavani Viikonloppupojan Miguelin idioottimaista bullshittia keventämään koko ruoanlaittotapahtumaa - voisiko jonkinlaista välimuotoa löytyä? Siis aivottoman + äijämäisen ja opettavan + tätimäisen väliltä? "Haahhahahaha... vatkataan.. hahahahaha.. siivilöidään.." Enpä tiedä sittenkään.

Annan alkuruoista kaksi inspiroivat minua: savutaimenmoussea miniblinien päällä sekä valkoinen pizza, jossa yllätys yllätys oli valkosipulissa ja voissa paistettuja sieniä, aivan kuten Garyn iltaleipienkin päällä. Pohjan päällä oli tomaattikastikkeen tilalla mielenkiintoisesti kermaviili ("don't use lowfat sour cream, it will get watery") -pestosekoitetta ja juustona ihanasti parmesaania. Kolmanteen eli valkopapusalaatilla täytettyihin minikurpitsoihin (patty pan squash) en saanut "ah-tuota-pitää-kokeilla"-tuntemusta. Annan keittiön reseptit löytyvät kyllä foodnetworkin sivuilta, jos jaksaa käyttää vähän vaivaa ja muistaa mm. mihin juhlaan ruokia laitettiin. Annan keittiö saa saman tuomion kuin Kokkien viikonloppukin. Mielenkiintoisen oloisia ruokaohjeita mutta puuduttavaa katsottavaa visuaalisesti. Jäänkin siis etsimään sitä välimaaston ohjelmaa.