keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Pöhinää Ruoka-Suomessa

Viime yö meni Sami Garamin seurassa kokatessa. Ja ennen kuin kaivelet 7 päivää-lehden vihjenumeroa, voin heti aluksi kertoa, että kyse oli siis unesta. Siinä Garam paljastui tunnetuksi ruokabloggaajaksi ja itse  olin osallistujana painajaismaisessa Masterchef-kilpailussa. Garamin kolmesta eri blogipostauksesta tuli valmistaa kalaruoka, ja ohjeistus oli vähintäänkin sekava. En tietysti ilman silmälasejani nähnytkään mitään näyttöpäätteeltä, josta postauksia etsittiin.. (Kuka nyt nukkuisi lasit päässä?) Edellisen illan ruokayliannostus Masterchefiä, Topchef-uusintaa ja Astrids Kök-keittokirjan kalaohjeita yöpalaksi heitti minut lopulta tähän painajaismaiseen unikilpailuun, jossa kukaan osallistuja ei ymmärtänyt yhtään mitään, mistään.

Tuntuu, että maassa on meneillään valtavasti positiivista ruokapöhinää, eikä vain omissa unissani. Uudet ja vanhat kehitysprojektit ovat saaneet tuulta alleen, ruokakulttuurin professoria haetaan   ja kaiken kaikkiaan ilmassa tuntuu olevan muutoksen tuntua ja odotusta ruoan lisääntyneen arvostuksen jatkumisesta toivottuun suuntaan. On luultavasti kuitenkin niitä, joita lukuiset ruokaohjelmat ja -keskustelut jo ahdistavat. Oma kiinnostus saa helposti luulemaan, että kaikkia muitakin täytyy sama asia kiinnostaa. Pitää tämä yrittää pitää mielessä omankin vaahtoamisen ja paasaamisen aikana: kun vastapäinen silmäpari hakee ulko-ovea turhan kiinnostuneena, lienee aika puhua vaikkapa vauvoista ja koirista. Tai - the horror - urheilusta.. ;)
                         Oulangan kansallispuiston pieneltä karhunkierrokselta

Palatakseni Garamiin, pidän hänen ruokafilosofiastaan: "Ruuan pitää olla sellaista, että ihmiset ymmärtävät sitä. Jos annan liian hankalia vinkkejä, tulee heille ruuanlaittorimakauhu. Jos tarjoan liian outoja raaka-aineita, saavat he syömispelon. Haluan, että ruoka on lähellä syöjänsä sydäntä, että hän rakastaa sitä, että haluaa tehdä samanlaista itsekin."

Tähän loppuun laitan vielä todella helpon ja maukkaan kasvissosekeiton ohjeen, ennen kuin lähden loppuviikoksi Kuusamoon kuuntelemaan, mitä tuntureilla on kerrottavana. Varmaan sitä samaa viisautta, mitä Suomen luonto yleensäkin minulle jaksaa muistuttaa eli "Elä sie ihminen hötkyile".  Ja jos sitä porokeittoa siellä sitten, ni.

Perunainen kasvissosekeitto (3-4 hengelle)

2 porkkanaa palasina
1 lehtisellerin varsi paloiteltuna
1 pieni sipuli palasina
1-2 valkosipulia palasina
1 rkl öljyä
1 rkl voita
6-7 perunaa kuorittuina ja paloiteltuna
n. 1 litra vettä
5 maustepippuria
1 laakerinlehti
1 dl kermaa
nokare voita
1 tl suolaa
pinnalle cayennepippuria

Kuumenna öljy ja voi kattilassa kullanruskeaksi. Lisää kuoritut ja paloitellut porkkanat, lehtiselleri sekä sipulit kattilaan ja ruskista palasia keskiteholla parin minuutin ajan koko ajan sekoittaen. Lisää vesi, perunapalaset sekä maustepippurit, suola ja laakerinlehti. Kiehauta ja keitä n. 20 minuuttia. Poimi maustepippurit ja laakerinlehti pois. (Kannattaa siis laskea pippurit, ellet halua soseuttaa niitä joukkoon..) Kaada osa keiton kasvisliemestä toiseen astiaan.

Soseuta keittoa sauvasekoittimella, lisäten kasvislientä joukkoon haluamasi paksuuden mukaan. Lisää lopuksi kerma ja voi ja lämmitä uudelleen. Tarkista suolaisuus. Voit laittaa esim. hieman cayennepippuria keiton pinnalle ennen tarjoamista. Myös sipulirouhe tai krutongit käy vallan mainiosti, paistetusta pekonista tai sienistä puhumattakaan. (No nyt tuli nälkä!)



Itse pidän sileästä, paksusta sosekeitosta, kuten kuvasta näkyy. Yleensä myös pakastan ylijääneen kasvisliemen esim. kasvisruokien uusiokäyttöön. Tein eilen tätä keittoa vaihtaen osan perunoista n. 1/4 osaan kukkakaalia. Kuullotin myös kukkakaalit muiden kasvisten kanssa maun lisäämiseksi. Hyvää, halpaa ja helppoa, molemmilla tavoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...