Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. helmikuuta 2011

Lammaskaalia kiireeseen

Perinteisistä pataruoista ei saa pikaruokaa tekemälläkään, eikä  ole edes tarkoituskaan. Mutta seuraavaa päivää helpottaa edellisenä iltana rauhassa haudutettu pataruoka. Silloin tällöin on vain niin ihanaa kiireisen päivän jälkeen  pitää "vapaapäivä" ruoanlaitosta. Meillä syödään joskus valmista pataa parikin päivää putkeen, etenkin jos illat työn/opiskelun takia venyvät pitkiksi. Arki ja hoppu, tuo ruokabloggaajankin  todellisuus harva se päivä.

Tämä lammaspata vain paranee seuraavana päivänä, kannattaa siis valmistaa isompi annos kerralla. Asia, jonka opin kantapään kautta, kun lihoja tähän lammaspataan tuli tällä kertaa liian vähän. Tässä on ohje  kaksinkertaistettuna alkuperäisestä.


Lammaskaalipata (5-6 hengelle)

1 pieni keräkaali suikaleina
n. 700-800 g luista lampaanlihaa palasina (esim. lapaa)
3 porkkanaa pieninä palasina
1-2  valkosipulin kynttä palasina
2 pientä sipulia pieninä palasina
n. 2 rkl öljyä
2 nokaretta voita
2 laakerinlehteä
n. 8-10 maustepippuria
1 tl mustapippuria
vettä
2 tl suolaa
(rakuunaa)
(oreganoa)

Laita uuni kuumenemaan n. 175 asteeseen. Leikkaa kaali suikaleiksi ja porkkanat, sipulit ja valkosipulit pieniksi palasiksi. Kuumenna öljy  ja yksi nokare voita padassa ja ruskista kasviksia miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes kaali on hiukan pehmennyt.
Ruskista myös lampaanlihapalat kevyesti voissa paistinpannulla, huuhtele pannu vedellä ja lisää pataan. Sekoita. Lisää vettä sen verran, että lihat ja kasvikset peittyvät. Lisää myös suola, maustepippurit ja laakerinlehdet joukkoon. Anna hautua kannen alla uunissa pari tuntia, kääntele välillä ja lisää hiukan vettä, jos pata näyttää kuivuvan kokoon.


Mausta lopuksi esim. rakuunalla ja oreganolla sekä tarkista suolaisuus.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Karamellisoitua elinvoimaa

Aika harvoin tulee sellainen olo, että tämähän oli niin (syntisen) hyvää, että sen täytyy olla mukana kiellettyjen ruokien listalla. Jos siis joku sellaisen on laatinut, itseltäni kun harvoin mitään herkkua olen kieltänyt. Herkkuakin kun on niin monenlaista, ja minun makuhermoilleni tämä juuresten, sokerin, voin ja yrttien yhdistelmä toimi kerrassaan erinomaisesti. Myös tavallisesti lanttua vieroksuva siippani söi niitä mitä parhaimmalla  ruokahalulla, ja sehän aina kokin mieltä lämmittää. Tässä lyhykäisyydessään versioni karamellisoiduista juureksista. 



Karamellisoidut juurekset (2-3 hengelle) 

n. puoli litraa pilkottuja porkkanoita
n. puoli litraa pilkottua lanttua
n. 50-75 g voita
2-3 rkl muscovado ruokosokeria (tai fariinisokeria)
1-2 rkl kuivattua ruohosipulia
1 tl kuivattua rakuunaa
suolaa
mustapippuria

Kuori ja pilko porkkanat ja lanttu tasakokoisiksi paloiksi. Kuumenna voi paistinpannulla kellanruskeaksi. Lisää juurekset ja paahda niitä keskilämmöllä silloin tällöin käännellen, kunnes ne ovat saaneet kauttaaltaan kevyesti väriä. Lisää sokeri. Kääntele jälleen palasia, kunnes sokeri on sulanut ja muhinut muutaman minuutin. Lisää tässä vaiheessa mausteet mukaan ja hauduta matalalla lämmöllä vähintään 10-20 minuuttia, haluamasi kypsyysasteen mukaan.



Itse laitoin palaset 15-20 minuutin paistamisen jälkeen vielä uuniin (n. 175 asteinen) n. 10 minuutiksi odottaessani pääruoan valmistumista. Näin juureksista tuli täysin pehmeitä mutta tämän vaiheen voi myös skipata. Rakuuna sopii lantun kanssa mainiosti, suolan ja mustapippurin täydentäessä makeutta.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Hei me leivotaan! Porkkanaleivokset!

Kaikkihan porkkanaleivoksia ovat tehneet - jo silloin ekoilla kotitaloustunneilla, right? No, not me. Koskaan. Meidän tunneilla tehtiin mokkapaloja eikä porkkanoita syöty kuin korkeintaan raasteena. Olen aina rakastanut porkkanaleivoksia ja tässä yhtenä päivänä lamppu päähäni sitten syttyikin: AHAA! Niitä voi tehdä ihan itsekin!? OOH! Nojoo, on varmaan tullutkin mainittua, etten ole mikään suuren suuri leipoja - minäkuva, joka vain vahvistui pari viikkoa sitten hieman kärähtäneen kakkupohjan muodossa. (Unohdin jälleen, ettei "paista uunin alaosassa" saa ikinä, koskaan, missään olosuhteissa tarkoittaa meidän kaasu-uuniamme, liian kuuma ja epätasainen lämpö.) Mutta tekemäni porkkanaleivokset maistuivat kertakaikkiaan onnistuneilta ja tässäpä tämä Ruutukokista hieman mukailtu ohje niihin.


Porkkanaleivokset (n. 12-15 kpl)

Kakkupohja:
n. 4 dl porkkanaraastetta
50 g sulatettua voita
1 dl fariinisokeria
2 dl sokeria
4 kpl munia
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl jauhettua kanelia

Kuorrutus:
50 voita huoneenlämpöisenä.
200 maustamatonta tuorejuustoa huoneenlämpöisenä
2 dl tomusokeria
1/2 sitruunan kuoriraaste

Tee esivalmistelut: laita uuni kuumenemaan n. 175-200 asteeseen, raasta porkkanat ja sulata rasva (esim. mikroaaltouunissa parin minuutin ajan). Rasvaa ja korppujauhota 25 x 30 cm:n uunivuoka (omani oli n. 20 x 30 cm). Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe, vaniljasokeri sekä kaneli keskenään omassa astiassaan.


Vatkaa munat ja sokeri kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon porkkanaraaste sekä rasva. Sekoita jauhoseos vähitellen siivilän avulla varovasti kääntäen mukaan taikinaan, älä turhaan sekoittele. Levitä taikina tasaisesti uunivuokaan ja kypsennä uunin keskitasolla vajaa puoli tuntia. Ruutukokin kypsennysohje oli vain 15 minuuttia (!), mikä oli aivan liian vähäinen aika tälle pohjalle, joka oli valmis n. 25 minuutissa Jos käytät esim. kakkuvuokaa, voi kypsennysaika olla pitempikin. Kun pinta on kauniin ruskea, pitäisi taikinankin olla valmis. Kumoa pohja leivinpaperin päälle ja jäähdytä. Itse laitoin parvekkeelle jäähtymään liinan alle noin puoleksi tunniksi (tämä ennen pakkasia).

Valmista kuorrutus. Pese ja harjaa sitruuna esim. juuresharjalla huolellisesti kuuman veden alla. Raasta noin puolet kuoresta. Sekoita huoneenlämpöiset voi ja tuorejuusto notkeaksi seokseksi ja lisää lopuksi tomusokeri ja sitruunaraaste.

Aloita (halutessasi) kuorruttaminen leikkaamalla kakun reunat pois ohuesti.

Kun ohjeessa sanotaan "levitä kuorrutus kakulle", kuulostaa se aina yhtä yksinkertaiselta. Siinä ei kerrota "hanki noin 40 sentin pituinen tasainen kaikkien-kondiittoreiden-omistama-härpäke, jolla saadaan supersileä pinta, kun levität kuorrutetta kakun pinnalle". Tarinamme sankari käytti leveintä ja terävintä veistään, ja varmasti on joku idiottivarma keino saada se sileän tasaiseksi muullakin kuin tuolla em. härpäkkeellä, mutten ehtinyt sitä tietoa mistään  siihen hätään hankkia. Niinpä kakkumme oli kovin raidallinen ja raidallisemmaksi se vain muuttui, kun kaunista pintalevitystä tehtiin kerta toisensa jälkeen.;)

Vaan 3-vuotiaan sukulaispojan sanoin: "Ei haittaa!" Kakkuhan leikataan pienemmiksi leivospaloiksi, jolloin pienet epätasaisuudet vain korostavat leivosten autenttisuutta..
Makuraadille maistui kovastikin ja itselleni myös. Suosittelen!

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Nopeat curry-juurekset

Nämä nopeat, osittain mikrossa, osittain liedellä valmistettavat mausteiset juurekset ovat erinomaisia lisukkeita. Niissä on minua miellyttävä valkosipulinen, mausteinen maku. Olen yrittänyt löytää tietoa curryn rasvaliukoisuudesta, jonka takia se reagoisi erityisen hyvin kuumaan öljyyn ja näin lisäten mausteen aromia juureksiin. Utelias kokkikin (Parkkinen, K. & Rautavirta, K. 2005.)  mainitsee vain tämän: "Rasvassa kiehauttaminen korostaa curryn makua." Curry on kuitenkin mausteseos, joten eiköhän joku ainesosista ole rasvaliukoinen, ja näin öljyn kanssa reagoiva.. Kemistit tänne, ohoi!

Nopeat curry-juurekset (2-3 hengelle)

1 porkkana hyvin ohuina suikaleina
pala lanttua hyvin ohuina suikaleina
2 rkl öljyä
2 valkosipulia puristettuna
1 maustemitta curry-maustetta

Suikaloi juurekset ohuiksi viipaleiksi ja kypsennä 4 minuuttia mikroaaltouunissa. Mikrokeittämisessä täytyy ehdottomasti muistaa lisätä astian pohjalle vähän vettä  (n. puoli desiä tässä tapauksessa). Juurekset voi myös keittää perinteisesti kattilassa liedellä mutta itse olen yhä enemmän alkanut käyttää nopeaa kasvisten valmistamista mikrossa, etenkin jos kyseessä on vain pieni lisuke, kuten tässä tapauksessa.

Kiehauta öljy kattilassa ja lisää currymauste ja puristettu valkosipuli. Keitä mausteita n. 15 sekuntia ja lisää joukkoon hyvin valutetut ja kuivatut juurekset. Sekoita koko ajan ja laske lämpötila mahdollisimman alas . (Kaasuliedellä tämä onnistuu helposti, sähköliedeltä kannattaa varmaan siirtää kattila kokonaan pois jos juurekset saavat väriä liikaa). Pyörittele juureksia muutaman minuutin ajan valkosipuli-curryöljyseoksessa ja tarjoa kuumina.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...