No huh huh. Ajattelin, etten koske karppauskeskusteluun pitkällä tikullakaan, mutta tämän päivän Hesarin pääkirjoituksesta virinnyt keskustelu ja kommentit saivat päässäni aikaan aivomyrskyn vailla vertaa. En edelleenkään ota kantaa karppauksen puolesta tai vastaan: lähinnä ihmettelen tätä aggressiivisuuden määrää, mitä periaatteessa niinkin yksinkertainen asia kuin syöminen ihmisten keskusteluissa saa aikaan.
Ihan aluksi: en ole koskaan eläissäni tietoisesti seurannut tiettyä ruokavaliota tai dieettiä. Löytyisihän syömälleni ruokavaliolle varmasti nimikin, mutta haluan pitää ruoan ruokana, enkä jonain Fennojuures-Balticpesce-lakto-ovo-wannabe-kyyttöilijä-hässäkkänä, mitä ruokani ehkä eniten muistuttaa. Termeillä brändätään omaa olemista hienosti, enkä koe sitä tarpeellisena.
Toiseksi: jos joku saa tietystä ruokavaliosta hyvän olon, mikäpä minä olen siihen puuttumaan? Jos paino laskee, hyvä niin (jos siihen on pyrkinyt)! Mutta tätä mentaliteettia en ymmärrä, mistä Fogelholm kertoo. Miksi ruokakeskustelu on yksisuuntainen tie - natsikortit esiin, jos toisen asiantuntijuus tai mielipide ei miellytä!?? Niin monta kertaa kahvipöytäkeskustelu kääntyy juuri tähän, poteroihin ja mielipiteiden asemasotaan. Fundamentalismia ei muuta mitkään syyt - eikä toisen päätä käännetä, jos oma uskonto/poliittinen kanta/ruokavalio on ainut oikea, oli se sitten mikä tahansa.
Aivomyrskyni lopputulos: Vastuunotto omasta itsestä on jees, muiden parjaaminen sen kustannuksella not. Peace, man.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti