Jos eläisimme ideaaliyhteiskunnassa, meillä jokaisella olisi 1) vähintään keittiömestarin koulutus, 2) rajattomasti aikaa laittaa ruokaa, 3) oma pieni puutarhapalsta, josta hakea kasviksia ja yrttejä joka lähtööön ja 4) naapurissa luomulähitila, joka täyttäisi muut raaka-ainetarpeemme. Citymarkettien muovitetut lihapaketit olisi sakon uhalla kielletty ja einesten salakauppa kannattavaa bisnestä. Mutta. Sattumalta taitaa olla kuitenkin niin, että välillä ruokaa tulee tehtyä jotenkuten; milloin kiireen, milloin minkäkin omituisen mättöhimon takia. Eikä se aina täytä niitä ns. kunnollisia ravitsemuksellisiakaan tarpeita. On liikaa suolaa, liikaa rasvaa, liikaa.. no kaikkea.
Mistäkö moinen purkaus? Jotenkin keittiömestari Henri Alénin yleisönosastokirjoitus Hesarissa (29.1) varsinaisen "ruoan" ja "einesten" luokkajaosta (eineksiä ei saisi kutsua ruoaksi) sai minussa aikaan ihmeellisen reaktion. Kyllä, olen samaa mieltä, ettei lisäaineita täynnä olevat einekset ole välttämättä tarpeeksi laadukasta ravintoa mutta että ihanko ettei ruokaa? Que?! Yöpöydälläni on Alénin Sydän lautasella- keittokirja, joten ihan vieras hänen ajattelutapansa ei minulle ole. Siellä on ihania reseptejä ja olen samaa mieltä, että jokaisen tulisi saada mahdollisuus nauttia hyvistä raaka-aineista laitetusta ruoasta. Mutta on vain se yksi asia - se, mitä kutsutaan todellisuudeksi. Minusta ihmisiä syyllistetään muutenkin liikaa ruokiin liittyvissä asioissa. Ruoka on myös aika henkilökohtainen juttu - itse asiassa yksi niistä harvoista asioista, joihin voimme jota kuinkin vielä itse vaikuttaa. Kuten kaikki tiedämme, ruoka kun saa muitakin arvoja - oli se sitten kehon hallinnan keino tai ideologinen symboli, ihan tuon perusaineenvaihdunnan ylläpitämisen lisäksi..
Ei, en ole einesten ystävä, minäkään. Mutta välillä tulee satunnainen valmislaatikko tai puolivalmiste kauppakoriin mukaan siitä huolimatta. Minusta hyvän ja laadukkaan ruoan puolesta tulee puhua, mutta paluuta siihen, että kaikki valmistaisivat ruoat alusta saakka kotona, ei tule luultavasti ikinä olemaan. Toivottavasti kenenkään vanhemman ei kuitenkaan tarvitsisi kuulla lapsiltaan pitkän työpäivän jälkeen: "Voi äiti/isi, miksei meillä koskaan ole ruokaa, aina vain eineksiä!"
Jos jotakin kiinnostaa tulevaisuuden ruokailun visiot, tässä mielenkiintoinen raportti: Syödään leväpullia pimeässä.
Olen nyt vuoden päivät elänyt Suomen rajojen ulkopuolella lähes ideaalielämää: minulla on 1) lähes köksänopen koulutus, 2) lähes rajattomasti aikaa valmistaa ruokaa 3)oma puutarhapalsta, josta näin satoaikaan saan suurimman osan kasviksista ja juureksista 4) koti lähellä toria, jossa kolme kertaa viikossa pienviljelijät myyvät tuotteitaan, jotka on varmasti kasvatettu ilman lehmän lantaa kummempaa lannoitetta. Leipää leivon kerran viikossa, koska leipomoja ei ole. Lihaa syömme hyvin vähän, ehkä sitäkin kerran viikossa.
VastaaPoistaNautin tästä elämästä ja sen mukana tuomasta ruoasta suunnattomasti, mutta samalla tiedän, ettei tämä voi jatkua ikuisesti. Ensi vuonna Suomessa odottaa taas kiire, stressi ja tyhjä jääkaappi. Silloin on kuitenkin helppo ottaa hyllystä silloin tällöin se einespaketti, joka täyttää vatsan (ja eikös se silloin ruokaa ole? Kunnon ateria ei ehkä, mutta ruokaa kyllä). Toinen vaihtoehto on hakea kotiin pikaruokaa, joka sekin on tehty puolivalmisteista tai eineksistä.
Täytyy kyllä myöntää, että välillä kotirouvailu kyllästyttää alan ihmistäkin: aina ei jaksaisi hakea salaattia ja porkkanoita maasta asti, puhdistaa niitä jodilla (täällä päin ihan tarpeellista vatsapöpöjen takia), jynssätä puhtaaksi ja sitten vasta ryhtyä valmistamaan ruokaa. Eli ei tämä Strömsö-elämäkään aina täydellistä ole. Mutta onhan todella onnekasta, että voin edes pari vuotta elämästäni viettää syöden sitä "oikeaa ruokaa"! Paluu Suomen elämään on kuitenkin mielessä ja arjen todellisuus hyvässä muistissa. Terveisiä siis puutarhapalstan laidalta: HK:n nakkeja on vähän ikävä! Ensi kesänä syön niitä ihan hyvällä omalla tunnolla.
Minttu - tuo teidän elämä kuulostaa kyllä niin idylliseltä, mä varmaan romantisoin sitä mielessäni vähän liikaakin. Kolikon kääntöpuoli taitaa olla sitten se köyhyys ja hygienian puute.
VastaaPoistaTää mun Alen-purkaukseni on seurausta jo pitemmän aikaa muhineesta tunteesta, kuinka taantuman myötä Suomessa on yhä vain kylmempi henkinen ilmasto. Kaikkien pitäisi olla tuottavia tehoyksiköitä (eli ne, joilla vielä on töitä) ja siinä sivussa tehdä kaikki valinnatkin oikein - syödä oikein, kuluttaa oikein, elää ylipäätään oikein ettei vain sairastu ja tule kalliiksi yhteiskunnalle. Jotenkin inhimillisyys tässä maassa on vähän kortilla IMHO. Tai sitten ne on nuo puhdistamattomat lumipuuroiset kadut mitkä vetää mun hermot tiukille ;))
Minusta tarvitaan uusia ohjautuvuuskeinoja ruokavalintojen suhteen, eli ei mitään läskiveroja vaan esim. hedelmien ja vihannesten alv pois tms. "Einekset eivät ole ruokaa" -tyyppiset kommentit ei tähän keskusteluun hirveästi auta. Jotenkin harkitsematonta (ruoan asiantuntijalta).
Ja hei: nauttikaa olostanne siellä kun vielä voitte.. sähän voisit itse perustaa sen leipomon sinne! :)
Se, että meidän elämä on täällä näin idyllistä, johtuu toki siitä, että meillä on rahaa (joka siis mahdollistaa vapaa-ajan) moninkertaisesti verrattuna paikallisiin. Kaikkien elämä ei siis luonnollisestikaan ole näin ruusuista.
VastaaPoistaSanonnan mukaan kehitys kehittyy täälläkin ja opinpa viime vuoden lopulla yleisen nepalilaisen lempiruoan: paistetut nuudelit! Juuri niitä samoja pussinuudeleita joita Suomesta saa jokaisesta Smarresta saa täältäkin joka kioskista. Niitä syödään myös kuivina, mutta erityistä herkkua ne ovat paistettuina. Mausteeksi laitetaan natriumglutamaattia ja ehkä vähän kanaa, jos sitä siis sattuu olemaan. Tämänkin alueen alkuperäisheimolla, tharuilla, on upeita perinneruokia, mutta silti nuudelit ovat sitä, mitä he haluavat tarjottaessa syödä.
Ohjaavuuskeinoista olen täysin samaa mieltä, hedelmien ja vihannesten (erityisesti kotimaisten) alvn poistaminen olisi hyvä idea. Taitaa kulttuurishokki lyödä vasten kasvoja ja kovaa kunhan palataan...
Kiitos Kaarina sulle mainiosta blogista, sen kautta on hyvä fiilistellä niitä ruokia, joita on ikävä (siikakeitto) ja poimia vinkkejä omaan keittiöön (juurespihvit), vaikka ne näissä olosuhteissa hiukan muuntelua kaipaavatkin!
On aina kiva kuulla että blogista on jotain iloa, kiitos! :)
VastaaPoistaLuultavasti aika moni meidän itsestäänselvänä pitämä ruoka on joutunut muuntumaan aika radikaalisti siellä.. ja epäilenpä että taidat aika monen linssinvalmistusohjeen by now.