sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Nopea valkuaismunakas

Valkuaisia jää aina välillä ruoanlaitossa yli, kuten kävi nyt tehdessäni Wallenbergin pihvejä, eli kolme valkuaista kummitteli kupissa jääkaapissa. Nehän olisivat juuri sopivat kuohkeaan yhden hengen munakkaaseen. Mielenkiintoisen kevyt ja ilmava se olikin rakenteeltaan ilman keltuaisia, ja chilin kanssa mukavan mausteinen. Taas tuli OHO-mauste kehiin kun vähän  humpsahti tuota suolaa liikaa, varsinkin kun söin munakkaan fetajuuston kanssa - suolaa ei itse asiassa tekovaiheessa tarvitsisi lisätä ollenkaan.


Valkuaismunakas (1 hengelle)


3 valkuaista
1/2 dl ruokakermaa
1 tl Sambal Oelek chilitahnaa
1 tl basilikaa
1 maustemitta timjamia
(1 maustemitta suolaa)
1 maustemitta rouhittua mustapippuria
2 cm pala hienonnettua purjoa
n. 1 rkl juoksevaa margariinia paistamiseen


Vatkaa valkuaisista kevyt vaahto. Sekoita muut ainekset erillisessä kupissa keskenään. Leikkaa purjo mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi ja kuullota paistinpannulla juoksevassa margariinissa noin minuutin ajan.


Sekoita tällä välin maustekermaseos valkuaisvaahtoon varovasti käännellen, jottei vaahtomaisuus kokonaan lässähdä. Kaada vaahto nopeasti purjon päälle ja paista molemmilta puolilta matalalla lämpötilalla parin minuutin ajan, (lyhyempikin aika riittää jos munakas vaikuttaa kypsältä). Vaahtoa oli vaikea "nostella" sivuilta keskelle kuten tavallisessa munakkaassa, joten tyydyin tekemään lastalla keventäviä "viiltoja" ensimmäistä puolta paistaessani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...