keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Ahvenanmaan terveisiä eli siikakeittoa


No kävi kuule silleen että Gastromaniat kävi viikonloppuvierailulla Ahvenanmaan Föglössä. Siellä(kin) harrastetaan ihan perinteistä jääkalastusta (tai jään-alla-kalastusta) ja pääsin minäkin mukaan kokemaan verkkoja. Ja saalis oli erinomainen: iso hauki, 3-4 meriahventa, pari siikaa sekä  muutamia jättimäisiä särkiä.  Ruokaa muutamaksi päiväksi. Ja se toinen siika tuli sitten minulle, että varssågod barra. Eipä siinä sitten muuta kuin suolestamaan jään päällä sitä siikaparkaa ja auton takakonttiin odottamaan kotiin lähtöä. Kun ulkona on näinkin paljon pakkasasteita, säilytystila oli mitä otollisin. Ja vihdoin ja viimein, kotona, päätin tehdä siitä  - siikakeiton.


Siikakeitto (4 hengelle)
Kalalientä 5-6 dl (tässä ohje siihen)
1 sipuli pieneksi pilkottuna
20 g voita
3 dl vettä
3 isoa perunaa kuutioina
1 porkkana viipaleina
3-4 tillinvartta pienenä silppuna
1 rkl merisuolaa
2 siikafilettä pieninä palasina
2 dl kuohukermaa
25 g voita
(hieman mustapippuria)
(4-5 tippaa tabascoa)
koristeluun tilliä

Kuumenna voi kattilassa ja kuullota sipulit voissa n. minuutin ajan. Lisää kalaliemi ja vesi päälle. Kiehauta ja lisää kuutioidut perunat ja porkkanat, tilli sekä suola joukkoon. Anna kiehua hiljalleen n. 15 minuuttia.

Lisää kalanpalat varovasti mukaan ja anna niiden kypsyä matalalla lämmöllä n. parin minuutin ajan. Kaada lopuksi kuohukerma sekä voi  mukaan ja kiehauta keitto vielä kerran. Tarkista maku. Voit maustaa sitä vähäisellä määrällä mustapippuria ja tabascoa mutta ole varovainen, ettei siian oma hieno maku häviä! Koristele keitto tillisilpulla ja tarjoa saaristolais- tai ruisleivän kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...