Kahdeksan pientä ahventa odotti pöydällä laittajaansa. En tiedä, oliko niille en papillote-työtapa ennestään tuttu, eli joutuisivat voipaperiin käärittynä uuniin höyrystymään, mutta se käsittely niitä siis odotti. Tässä ruoassa oli kaikki ainekset loistavaan kala-ateriaan mutta käskirjottaja ol päättänt hieman toisin.
Ensimmäinen virhe oli siinä, etten fileroinut pieniä ahvenia. Ajatuksenkulku meni suurin piirtein seuraavasti: näin pienistä ahvenista ei jää sitten mitään syötävää, niin mitäpä sitä niitä fileiksi vetämään. DANG! Kalojen pienuuden takia sitä vasta olikin vaikea tihrustaa kaikkia niitä pieniä ruotoja pehmeästä lihasta. Eli fileeraa, fileeraa ja vielä kerran fileeraa paperissa valmistettu kala, etenkin jos tarjoat aterian ruotoallergikoille.
Toinen virhe tuli kalojen esipaistamisvaiheessa. Ajattelin nimittäin antaa niille hieman värikäsittelyä voissa paistinpannulla, vain 10 sekuntia puoliinsa. Hieno väri, varmaan maistuis vaikka kelle, ajattelin vesi suupielestä valuen. No, kalan paras kaveri suola loisti poissaolollaan, vaikka tarkoitukseni olikin sitä juuri tässä vaiheessa lisätä. Pieni hajanainen ripottelu käärimisvaiheessa ei tilannetta enää parantanut, unohdettu mikä unohdettu. Niinpä ruotoinen ja mauton pikkuherkku odotti syöjäänsä kasvispedillä, ihanan höyryn noustessa paperia avatessa juuri niinkuin pitikin. Argh. Loput kalat perkasin kaikista ruodoista ja tein niistä särvintä ruisleivälle. Kasvispeti oli hyvää. Hyvä puoli kala-ateriassa.
Alkuvalmistelut. Lisäsin jokaisen kalan sisälle nokareen voita.
Aloita valmistamalla kasvispeti, jonka päälle kalat laitetaan.
Kasvispeti kalalle
1 porkkana ohuina suikaleina
yksi lehtisellerin varsi pieninä palasina
1 iso valkosipuli pienenä hakkeena
kukkakaalin pieniä kukintoja noin 1 dl
1 sipuli hakkeena
n. 1/2 dl tilliä silppuna
mustapippuria
suolaa maun mukaan
1 tl (ruoko)sokeria
1 tl valkoviinietikkaa
ruokaöljyä (n. 2rkl) ja voita (n. 20 g) paistamiseen
sitruunaoliiviöljyä
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuumenna voi/ruokaöljyseos paistinpannulla ja kuumenna kasviksia muutaman minuutin ajan koko ajan sekoittaen. Lisää pippuri, suola, sokeri ja viinietikka sekä tilli. Sekoita ja maista, lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Anna hautua matalalla lämmöllä n. 5 minuuttia. Mausta lopuksi sitruunaoliiviöljyllä (n. 1-2 tl)
Ahventen esikäsittelyä varten tarvitset:
n.10 pientä ahvenfilettä
mustapippuria
suolaa
voita
sitruunaoliiviöljyä
voipaperia
Siirrä kasvikset kulhoon odottamaan ja pyyhi paistinpannu. Ripottele fileiden molemmille puolille suolaa ja pippuria. Ruskista kalat nopeasti kullanruskeaksi voissa paistinpannulla (n. 10 sekuntia puoleensa).
Leikkaa voipaperista noin puolen pellin kokoinen paperi ja laita kasvikset pieneksi pediksi keskelle paperia. Lisää kalafileet päälle, rouhi päälle lopuksi mustapippuria ja suolaa sekä loraus (sitruuna)oliiviöljyä. Nosta voipaperin reunat yhteen ja aloita paperin taittaminen keskeltä ja siirry vähitellen paperin päihin, jotka voit taittaa kierteelle karkkipaperin tavoin. Tärkeintä on, ettei missään ole aukkoa, josta höyry pääsisi karkaamaan. Paista uunissa n. 10-12 minuuttia ja tarjoile välittömästi esim. kukkakaalipyreen kanssa.
Todella herkulliselta vaikuttaa! En ole koskaan tällaiseen valmistustapaan törmännyt, mutta ehdottomasti tulen kokeilemaan.
VastaaPoistaKiitos CDD! Kasvispeti tosiaan toimi hyvin, ja suosittelen kokeilemista isommalla (ja täysin ruodottomalla) kalanpalasella.
VastaaPoista