Jälleen, vääjäämättömästi, ajauduimme uuteen ja entistä ihmeellisempään vuoteen: nauttikaamme siis siitä! Siinä missä viime vuosi alkoi kasvis- ja kalapitoisella kokkailulla, on tämän vuoden aikana ehditty laittaa lihaa enemmän kuin kuukausiin. Tämän vuoden ensimmäisen postauksen päähenkilö onkin siis Mr Paahtopaisti. Olen vasta pikkuhiljaa löytämässä oman maun mukaisen paahtopaistin valmistustavan ja maustamisen. Nähtäväksi siis jää, kuinka monta paistikertaa tarvitaan siihen "täydelliseen" ja "minun" ohjeeseen...
Paahtopaisti n. 1 kg
2 rkl voita
mustapippuria
suolaa
Ota paahtopaisti huoneenlämpöön hyvissä ajoin. (Minusta usein nähty ohjeellinen aika 1 h on liian vähän, itse pidän paistia huoneenlämmössä 2-3 h ennen paistamista.) Kuumenna uuni 125 asteeseen. Kuumenna voi paistinpannussa kullankeltaiseksi ja ruskista paisti nopeasti kauttaaltaan. Lisää paistolämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan. Laitan ritilän uunipellin päälle ja asetan paistin ritilälle. Tekemistäni (ja ruskistamistani) paisteista ei valu mitenkään erityisesti nestettä pellille, joten en käytä sitä vähäistä valunutta nestettä esim. kastikkeessa, kuten monet näyttävät tekevän.
Sisälämpötila on makuasia: itse annan lämpötilan nousta n. 65 asteeseen, jolloin liha on vielä mehukkaan punaista. Yleensä kilon paistaminen 65 asteiseksi tuntuu vaativan uuniltamme 1,5 h. Kuvan paisti on otettu 60 asteisena pois ja se oli omaan makuuni liian punainen (kuvan muuten otti Gastro-Matti). Olen aikaisemmin antanut paistin levätä folion sisällä mutta löytäessäni Pastanjauhajien ohjeen jälkimehustumiseen, en ole muulla tavalla tehnytkään; se on mielestäni erinomainen. Eli: kun paisti on tarpeeksi kypsä, hiero siihen mustapippuria ja suolaa reilusti. Kääri paisti voipaperiin ja sen jälkeen sanomalehtipaperiin (n. 4 aukeamaa). Tee kiinteä paketti ja anna levätä vähintään tuntipari.
Leikkaa ohuita viipaleita ja tarjoa esim. kukkakaalipyreen ja punaviinikastikkeen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti