torstai 25. elokuuta 2011

Muikkupihvit ja tomaattinen kastike

"Kyllä nää ihan hyviä on muttei tässä kyllä muikku paljon maistu." Vanhemman polven kalansyöjän rehellinen tuomio piti täysin paikkaansa. Ei sinänsä ihme, muikkupihvien mausteina oli sweet chiliä, valkosipulia ja paljon mustapippuria. Valkosipulinen tomaattikastike siinä sivussa, ja avot! eiköhän se 80-luvun alakoulun kalapihvimaku (jos tiedätte mitä tarkoitan) saada muistijäljistä vihdoinkin pyyhittyä pois! ;) 


Säätöä ja aikaa vei muikkujen selkäruodon ja erityisesti nahan poistaminen mutta minusta nyt on vain hauskaa nysvätä noiden kalojen kanssa ja katsoa mihin ne vääntyy. Ja vääntyyhän ne. Tarjoa kuskusin ja tomaattisen kastikkeen kera (ohje alempana). 


Kalapihvit (n. 8-10 kpl)

500 g tuoreita muikkuja perattuina
1 yksikyntinen valkosipuli tai 3 pienempää
1 punasipuli
n. 3 rkl sweetchili kastiketta
1 dl tuoretta tilliä hakkeena
1-2 tl rouhittua mustapippuria (vain arvio)
1-2 tl merisuolaa (vain arvio)
1-2 munaa
1/2 dl - 1 dl korppujauhoja

korppujauhoja leivittämiseen

Poista muikuista selkäruoto ja nahka. Itse irrotin nahan (selkäruodon irrottamisen jälkeen) ottamalla kiinni ensin selkäevästä ja vetämällä päästäpäin pyrstön suuntaan. Loppuosa nahasta vedetään mahaevien suuntaan. Vaikea selittää ja osa onnistui hienosti, osa vähemmän hienosti.. Jossain vaiheessa tuli se perinteinen kalapihviohje mieleen: " Ota 400 g ruodotonta pakastekalaa.."

Laita uuni kuumenemaan n. 175 asteeseen. Aloita jauhamalla valkosipuli ja punasipuli pieneksi hakkeeksi monitoimikoneessa, lisää kalapalat ja tilli ja anna pyöriä kunnes "massaantuu". Lisää munat (yksitellen) ja mausteet sekä korppujauho ja anna pyöriä kunnes on kiinteää (muttei liian hienojakoista).



Tekemäni massa oli aika löysää, joten taiteilin sopivan kokoisen pihvipalan suoraan korppujauhoille lautaselle ja käänsin lastalla ympäri. Pyöritin pihvistä varovasti ylimääräkorppujauhot pois ja laitoin leivinpaperin päälle uunipellille. Paista uunissa n. 25-30 minuuttia. Itse lisäsin 20 minuutin jälkeen pienen voinokareen jokaisen pihvin päälle ja annoin olla vielä kymmenisen lisäminuuttia. Ilmankin pärjää mutta voi mehevöittää pihvin pintaa herkullisesti.


Tomaattinen kastike kalapihveille (2 hengelle)


1 iso kypsä tomaatti pieninä palasina
n. 1-2 rkl ruokaöljyä
1/2 (tai 2 pientä) yksikyntinen valkosipuli hakkeena
pieni punasipuli hakkeena
n. 1/2 rkl muscovadosokeria
suolaa myllystä
liraus (n. 1 tl) valkoviinietikkaa
mustapippuria myllystä
n. 2 dl kermaa (myös ruokakerma ihan ok.)
tabascoa n. 3-5 tippaa

Kuumenna öljy teräskattilassa ja lisää tomaattipalaset ja sipulit kuumaan öljyyn. Kiehauta ja keitä hetki kokoon. Lisää mausteet ja anna hautua matalalla lämmöllä n. 7 minuuttia, välillä sekoittaen. Ota kattila levyltä, lisää kerma ja sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella. Voit halutessasi myös siivilöidä kastikkeen, jos tomaatinkuoret häiritsevät. Toinen vaihtoehto on kaltata tomaatti aivan aluksi mutten yhden tomaatin takia tähän lähtenyt.

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, sokeria tai valkoviinietikkaa pienillä lisäyksillä sopivan tasapainon saamiseksi. Jälleen kerran oma makuaisti toimii parhaimpana oppaana. Kiehauta uudelleen ja lisää tässä vaiheessa hieman tabascoa. Oli muuten hyvää! Tarjoa kalapihvien seuraksi.

maanantai 22. elokuuta 2011

Savupororullat

Kesän synttärijuhlien yksi suosikki oli savupororullat, jotka yksinkertaisuudessaan hipovat jo jonkinasteista neroutta. Eli jos kaipaat nopeaa alkupalaa tai vain muuten helppoa ja herkullista vaihtoehtoa esim. buffapöytään, erilaiset rieskarullat ovat yksi vaihtoehto. Olin aikaisemmin tehnyt lohirullia, mutta myös savuporo osoittautui aivan yhtä varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. 


Savupororullat (20-24 kpl)

100 g savustettua poronpaistia mahdollisimman pienenä hakkeena (pakkauksissa valmiina viipaleina)
1 pieni punasipuli hakkeena
puolikas ruukku persiljaa hakkeena
pieni purkki crème fraichea (n. 150 g)
150-200 g chili-paprikatuorejuustoa
mustapippuria myllystä

(Fazerin) rieskalevyjä 5-6 kpl

Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa. Crème fraichin pitäisi tuoda tarpeeksi pehmeyttä massaan mutta lisää tarvittaessa muutama tippa maitoa, jos täyte vaikuttaa liian jäykältä.

Levitä massaa tasaisesti koko rieskalle ja rullaa tiiviksi rullaksi. Tämä massa olisi riittänyt hyvin kuudellekin rieskalle  mutta tykkään rullista, joissa täytteen kanssa ei ole sniiduiltu..herkullisempaa!  Leikkaa tasaisiksi paloiksi haluamallasi paksuudella - tasoita samalla myös epätasaiset ulkoreunat siistimmäksi.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Terveisiä Jäämereltä!


Tervehdys! Kesän tavoitteena oli uida Jäämeressä.  Eihän siinä sitten: auto täyteen lämmintä vaatetta, makuupusseja, kumisaappaita ja muuta rompetta ja keula kohti pohjoista, hieman kiertäen tosin. Savonlinna (saimaannorppa bongattu!), Koitere (hyttysinvaasio!), Kuusamo/Ruka (Kiutaköngäs!), Ivalo (12 astetta ja totuus alkaa valjeta!) ja Utsjoki (tunturipurokylpy!).  Näin ensi alkuun. Matka jatkui Norjan puolelle pitkin Varanginvuonon pohjoisen puoleista maisemareittiä, kohti Vardøn saarikaupunkia ja päätyi Hamningbergin hylättyyn kalastajakylään, mihin myös tie päättyi. Nyt minulla on aavistus miltä maailman laita saattaa näyttää.

Kesäpaikka Barentsinmeren rannalla.

Uintitavoite saavutettiin lopulta heinäkuun lopussa kuusiasteisessa Barentsinmeressä, Koillis-Norjassa.  Onneksi ilmaa lämmitti rapiat 9 astetta, pohjoistuulen viimeistellessä raikkauden tunteen. Jäätävää ja suolaista! Matkamme kohokohtia oli vierailu Norjan itäisimmällä pisteellä, suojellulla Hornøyan arktisella lintusaarella.  Kylläpä harmitti, että lintutietämykseni on onneton - tämä saari on ornitologien El Bulli. Siellä asustaa noin 40000 lintuparia, joten haju ja meteli saarella oli sen mukainen. Laitan tähän kuvakoostetta  mieltäni lämmittäneistä asioista matkan varrelta - samalla tulee avattua kesän aikana laiminlyöty blogikin. Hyvää  loppukesää! :)

Kiutaköngäs, Oulangan kansallispuisto, Kuusamo.
 Meri- ja karimetsoja Hornøyan lintusaarella. Barentsinmeri, Norja.

Lunni moikkaa. Hornøyan lintusaari, Norja.

Matkassa aina mukana myös ReissuNallukat: vasemmalta Franz, keskellä Pikku-Nalle ja oikealla Hirvis. Ekkerøyn vanha kalastajakylä, vakituisia asukkaita 37. Mukava majoitus peruskorjatussa vanhassa kalamajassa. Kenties maailman paksuimmat (valmiiksi pedatut, mikä oli reissaajille mukavaa herkkua) peitot takasivat todella miellyttävät unet. Sateesta huolimatta, tai ehkä sen takia.

Ekkerøyssa oli myös museo, joka esitteli niin entistä kalastustoimintaa kuin vanhan kyläkaupan tarjontaakin. Kyläkauppamuseo toimii nykyään myös kahvilana, josta sai kahvin lisäksi tuoreita vohveleita. Vanhojen kauppahyllyjen maustetarjonta oli vähintäänkin "eksoottinen", eipä taitaisi mennä pippurin ja "karryn" mainoskuvat läpi tänä päivänä. Kahvilatytöt arvioivat tavaroiden olevan 1940-1950-luvulta.

Kyllä ennenkin saattoi kuluttajalla mennä sormi suuhun runsaan pesuainevalikoiman keskellä: ottaako Pluss käsinpesuun, Vim tehokkaaseen pesuun (huom! ei naarmuta, riper ikke!) vai kenties Mirakel, joka myöskin lupaa puhdistaa naarmuttamatta..?

Kukapa nyt leipoisi ilman vaniljasokeria ja manteliesanssia?


Puhumattakaan kaikista ihanista makuhyytelöistä? Taustalla olevat Nestlen lastenruoka- ja Viking-kuivamaitopurkit tuntuivat ruosteisesta olemuksestaan huolimatta kovin moderneilta..

Nå Men Hejssan! Gissa vem?
Laskuveden aikaan paljastuu uusi maailma. Pari tuntia myöhemmin uimme samalla rannalla nousuveden lyhennettyä kahlauksen määrää huomattavasti.


Hornøyan lintusaarella oli merkitty reittipolku saarella sijaitsevalle majakalle. Majakan välittömässä läheisyydessä voi myös yöpyä pihapiirissä olevassa vierasaitassa. Terveisiä muuten Antille ja Teemulle, jotka jäivät yöksi saarelle ottamaan luontokuvia ammattimaisella otteella. Kiitos myös saaritietämyksen jakamisesta ensikertalaisille. :) Mahtavia luontokuvia löytyy sekä Antilta että Teemulta linkkien takaa.

Jäyhät kalliot antavat upeat puitteet eri arktisten lajien pesimiselle. Kauppatorin lokit saisivat ottaa oppia näistä kavereista, jotka kaikessa rauhassa jatkoivat päivätouhujaan ihmeellisistä kaksijalkaisista välittämättä.



Tällaista tällä kertaa, ensi kerralla sitten jo ruokahöpinää. Ha' de'!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...