torstai 13. lokakuuta 2011

Kurkkurelissi

Jotenkin pääsi livahtamaan ohi tämän kurkkurelissin postaus silloin, kun avomaakurkkujen aika oli parhaimmillaan ja Kulinaarimurujen Jaanan tavoin pohdin tohtiiko epäajankohtaisista asioista enää edes kirjoittaa? Päätin, että kyllä tohtii jos hauskaa ja hyvää on tehty, niin jaetaan se kaikelle kansalle! :) Viimeisin innovaatio muuten oli laittaa tätä etikkaisen makeaa relissiä lämpimien juusto-kinkku-sipuli-ruisleipien päälle. Hyvää! 


Kurkkurelissi (n. 6 dl) (ohje mukailtuna Dan Sukkerin reseptistä)
500 g avomaankurkkuja pieninä kuutioina
100 g sipulia pienenä hakkeena
puolikas paprika pienenä hakkeena
kaksi valkosipulin kynttä hakkeena
1 dl vettä
1 dl etikkaa
2 rkl karkeaa suolaa
10 sinapinsiementä
3 dl hillosokeria
1/2 dl tilliä

Silppua sipuli, valkosipulit, paprika ja kurkut pieniksi paloiksi. Kiehauta vesi ja etikka sekä mausteet kattilassa (älä käytä alumiinista). Anna maustua n. 15 minuuttia. Siivilöi liemi ja lisää sipulisilppu, paprika ja kurkku liemeen. Sekoita hillosokeri joukkoon, kiehauta ja keitä pari minuuttia. Lisää joukkoon tilli. Anna jäähtyä ja säilö puhdistetuissa purkeissa. Säilytä jääkaapissa.

Ps. Itse pesin ja liotin kurkkuja yön yli kylmässä vedessä erään säilöntäkirjan ohjeen mukaan. Yritin selvittää miksi näin tehdään ("ruoanlaitossa kaikkeen on syy") ja Emännän Tietokirja vuodelta 1957 ainakin suolakurkkuja säilöessä laittaa kurkut vuorokaudeksi miedonlaiseen suolaveteen, "jonka jälkeen vialliset erotetaan tarkoin pois", eli olisiko vedellä pilaantuneita kurkkuja nostattava vaikutus?

Ja minä itse, miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden
Miks seuraa käskyä en veren vietin
Vaan kurkkuin kohtaloita huokailen.. ;)) 

1 kommentti:

  1. Ja toim.huom. En toki pessyt kurkkuja koko ajan, yön yli, kuten tarkkaavainen lukija tekstistä voisi päätellä, vaan pesin kurkut *ensin*, jonka jälkeen liotin kurkkuja yön yli. Ihan selvyyden vuoksi. ;D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...